29.7.2015

Parhainta puuhaa sairaspedillä

Tiiättekö mikä kipiänä on parasta? Pinterest. Etit ensin spotifystä moodiin sopivan soittiksen ja katoat Pinterestin ihmeelliseen maailmaan. Olen harrastanut kyseistä jo useamman vuoden ja kokemuksen sanana toimii. Homma etenee myös sellaisina päivinä, kun kaikki menee päin helkkaria ja haluat ottaa irtioton omasta elämästä. Kaverin kanssa on mennyt sukset ristiin, maanantai tuntuu ikuisuudelta, kärsit kahvittomuuden aiheuttamasta päänsärystä tai sulla on ryppyjä rakkaudessa. Siellä selaillessa quotes- osiota huomaat samaistuvas joka ikiseen lainaukseen ja mietit, että miten nää osuuki sun elämään just niin hyvin? Vähän sama fiilis, kun joku biisi klikkaa ja luulet siinä mielentilassa, että täähän kertoo just mun elämäntilanteesta tai voinnista. Voihan se toki kertoakki ja niiden biisien avuilla pääsee mukavasti yli asioista.

Ex-boyfriends- kansiosta löytyy tunnetusti jokainen mun eksä, nehän on kaikki ollu aivan mielettömän hyvännäkösiä niinku kuvasta näet mm. John Mayerin. 

Couplesloversfriends- kansio on täyttynyt kaikista mun lemppari pariskunnista ja ystäväpareista elokuvista, arjesta ja netin ihmeellisestä maailmasta. Dexter ja Emma One Daystä sijoittuu kärki kymmenikköön.

Tämmönen lainaus sitten text, lines and other styff- kansiosta kuvastamaan tätä päivää sopivasti.
Queen B, hänet löydät useaan otteeseen I Admire- kansion saloista. Mimmi painotteiseen kansioon oon kerännyt kaikki maapallon upeimmat naiset, joiden kanssa vaihtaisin elämää heti läpsystä!
Löve- kansion sisällöstä ei tarvii kauheesti varmaan edes kertoa, kun kuvasta jo näkyy. Koiria, miehiä ja no vauvoja tieteski! 
My dream hair täyttyy tukasta. Syksyllä olis taas tarkoitus vaihtaa vähän tummempaan, joten tänne on hyvä kerätä inspiskuvia kampaajakäyntejä varten. Näitä me sitten Hannan kanssa aina tutkaillaan ja yhteistuumin päätetään, mitä laitetaan.
Tämä kansio kuumottelee ja vie mua takaisin mun entiseen elämään. Näitä kuvia keräillessä tulee aivan tajuton ostovimma ja sitä ei helpota mikkään muu ku itse shoppailu. Mikä siinä on, että aina kun sulla on jotain tiettyä mielessä ja eksyt kaupoille, et ikinä löydä sitä etsimääs. Sit kun oot vaan ohikulkumatkalla ja "ihan vaan käväsen" (tai niin ainakin sanot äidille tai poikaystävälle) tai pari päivää ennen palkkapäivää, jolloin muutenkin elät puuron ja nuudeleiden varassa. Löydät sillä kertaa kaikkea aivan huippua mitä oot muka koko elämäs kaivannut. Miksi aina näin? Oonko ainut tämän ongelman kanssa? My style.
Tämän kansion päivittelyn voisin pistää jäihin hetkeks, etten näkis enää yhtään tatuointi- unta. Tahtoisin leijonan reiteen mutta vasta sitten, kun nämä pötkylät on saatu timmeiksi, niin on mukava palkita ittensä jollain pysyvällä. Yks yö olin mm. tatuoinut suomileijonan reiteen ja toisena yönä oman naamani. Oli jännät paikat aamulla herätä.

Täällä tahtoisin asua / I wanna live here.. ei varmaan tarvii enempiä sanoa.

Huh ja monet muut boardit, jotka on täynnä kaikenmaailman kuvia...

Intohimoisena Bree Van De Campinä olen ylenpalttinen party plääneri ja mun pinterestistä löytyy myös kyseiseen hommaan oma taulu, johon olen kerännyt mielettömiä reseptejä, drinkkivinkkejä ja koristeluidiksiä. Tekis mieli jo nyt alkaa leipomaan parin viikon päästä oleville synttäreille mutta ei ihan viiti.

Diy- hommat on aina kiinnostanu ja käy kateeksi, kun oma serkkutyttö Tytti on niin mahottoman hyvä noissa hommissa. Aina kauheesti inspaantuu jostain mutta sitten loppupeleissä aikataulut on niin kiireiset, että en saa koskaan mitään aikaseksi. Lomalla olis aikaa?

Motivaatio- taulu on ehkä säälittävin ikinä. Hyvä sinne on sohvalta postata kuvia, kun toinen käsi hamuilee karkkipussille. Hyvä meikä!!

Sarcasm only. Saman niminen instagram- profiili löytyy myös ja se on mitä mainioin! Huutonaurahtelen välillä lattialla, kun löytyy joku erittäin osuva kuva tekstin kera.

My own little thing. Se ei olis kyllä ihan pelkästään mun oma jos se joskus toteutuu mutta mulla on ollu haaveena oma pieni kahvilan tynkä/ravintola. Mulla on myös maailman parhain veikka, joka saattaa kyllä olla ylivoimasesti myös parhain ruuanlaitossa, joten sen kanssa kun saisin pystyyn pienen putiikin niin olis kyllä aika kiva. Molemmat ollaan vaa sen verran työnarkkeja, että ehkä jonain päivänä.

pinterest.com/paudelina/

Jospa siinä olis taas jälleen kerran vähän pinterestin saloja availtu tarpeeksi. 
Takaisin vällyjen väliin, se on morjens! 



- Pauliina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti