21.4.2015

Huhtikuun instagrammailut

Vähän etukäteen nämä tämän kuun instagrammailut, kun ei oikeen muuten osaa kertoa kuulumisia. Loppukuusta on paljon kaiken näköstä härpäkettä luvassa, joten niistä enempi myöhemmin.

Patukkapää lähösä aamuvuoroon, erittäin virkeenä niinkö aina. Kello ehkä kuus aamulla!

Tämän kuun suosikki kaverukset: Ben, Jerry ja Ellie.

Pääsiäiseksi mamman patojen ääreen.

Myös äiti otti lomaa patojen äärestä ja mentiin sukulaisvoimin syömään Seurasaareen, olipa aika herkkua!

Hahah, meidän oma pääsiäispupu kasvo vähän kokoa ja näyttää vähän mäyräkoiralta täsä, oivoi paksukaista.

Hanna taiko tukkaan taas vähän raitaa, jotta saadaan vähän pidemmälle tota vaaleaa osuutta.

Tää on ilmiselvästi otettu aamulla puoli kuus, kun yritän saada Elliä ulkoilemaan. Oikean kuvan ilme kertoo kaiken.

Myös samainen peto oli käynyt mun meikkipussilla jälleen kerran.. Hyvästi rakas beautyblender! (On muuten maailmankaikkeuden parhain meikkisieni, ennen levitin sormin ja luulin, että se olis parhain mut nounou).


Ostin ensimmäistä kertaa valkoset housut ja oli muuten heti ensimmäisen päivän jälkeen likaset, tietenki!


Hölläillään!

Yks perjantai-ilta käyntiin kuuntelee Paprun ja Katerinan dj-settejä Siltasessa.

Kerran taioin myös pienesti sokeriset mojitot, hahah. Oli kyllä melko pahat!

Miksi minun koira näytti tältä yks aamu?


Missikisa- eväät.

Huikee mimmi! Kuuntelin keikan niin, että oli iho kananlihalla kokoajan. Seinabo Sey @Tavastia

Finally!! Hienoo työtä tytöt ja pojat. Mielettömän hieno myymälä, ai että!

Tähänkin voisin lisätä "finally" mut niin. Torstai-perjantai välisenä yönä valvoin, koska ahmin tietenkin levyn kerralla.

Pikku-kamun lemppari paikka ja aamutsuffet. " Pyyhin vinyyleitä t-paitaan, tsuffet läikky matolle, en ehtiny ees maistaa".

Paperi T @Tavastia

Lauantai-illan tyttöjen ilta + Tommi. Oli niin kivaa! Pitkästä aikaa kunnon mimmijengillä maisteltiin viinien, siidereiden ja kuohuvien lisäksi Ben & Jerry'sin uusia makuja. Ehdotonta suosiota sai Cinnamon buns. Ihmettelin vähän maanantai-aamuna töissä, että miksi mulla on reidet niin jumissa ja kipeenä, kunnes muistin. mm. breikanneeni olkkarin lattialla tehden six steppiä, helikoptereita, toprockia sekä yrittäen baby freeziä, jonka perkule Elina osas!! Sillä lailla... Pitäisköhä sitä mennä takas tanssimaan?

Tää viikko on alkanut aamuvuoroilla ja ihan mielettömillä päiväunilla. Tänään olin jo suuntaamassa töiden jälkeen ihanille päikkäreille mutta onneksi Elli tarvitsi personal shopperia niin unet sai jäädä yölle. Ostosten jälkeen suunnattiin vielä ottaa vähän huikopalaa, se me osataan. 


Nonni. Jos nyt pikaisesti kertaa, niin huhtikuu on ollut täynnä Paperi T:tä ja Beniä ja Jerryä. Haha! Semmottii. Ootan perjantaita ku kuuta nousevaa, koska saan mun parhaan kamun kainaloon Tampereelta. Lauantaina meillä onkin suunnitelmissa Indiedaysin Inspiration Blog Awardsit. Huippua että Lade pääsee mukaan, kun aina ollu jotain muuta.

Eli viikonloppua odotellessa!

Kivaa, keväistä viikkoa! :-)

- Pauliina

2 kommenttia:

  1. Eiiih miten alko tehä mieli jätskiä! Ei ehi enää hakee ennen ku salkkarit alkaa.. Elämän suuria murheita. :D Kiva postaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha toi on mulla aina sama, että huomaan vasta ku saliksien tunnari soi, että jääkaappi on tyhjä :D Hahah todellaki isot murheet meil! Kiitos ihana!

      Poista