31.3.2015

Royal Cargo @ Miltton

Viime keskiviikkona suunnistettiin nopeasti ostoskassit heiluen töistä kotiin freesaantumaan. Freesauksen jälkeen nappasin Elisan kainaloon ja suunnattiin Milttonin showroomille.

Showroomilla oli tällä kertaa tarjolla uutuus juoman lanseeraustilaisuus, herkkujen kera. 



Hartwallin uusi aluevaltaus. Royal Cargo. Bissen ja siiderin sekotus. Kuulostaako hyvältä? No ei.. ainaki minä ajattelin aluksi niin! Kuulin monelta kaverilta ennen lanseerausta, että on juonut saman tyylistä mixeriä joskus ulkomailla ja on kuulemma toiminut. Itsehän olen tietenkin teinivuosina sekotellut millon mitäki viinaksia ja joskus on lapparia kaadeltu puoliksi tyhjään omppusiideriin, maistuuko Royal Cargo sitten samalta? No eipä oikeastaan.  Päätin siis antaa mahdollisuuden. Ihan hyväkin! Juoma toimi parhaiten kylmänä suoraa pullosta nautittuna (en tiiä miksi mutta juon nyykyään kaiken suoraa pullosta. Jäitä, laseja tai pillejä ei kaivata).  Aluksi omaan suuhun päätyi omenasiiderin raikas maku ja jälkimaku oli sitten se bisse. Enemmän siideri- ihmisenä tietenkin alkumaku oli parempi mutta miksipä ei toimis näinki. Kaveripiirissä tuli monenlaisia mielipiteitä, osa sanoi sen maistuvan pommacilta ja osa simalta.


Ruokapuolen hoiti ravintola Rulla, joka sijaitsee Nudge- nimisen kaupan yhteydessä sekä tarjolla myös suklaa- ja vanilja jäätelöitä. 

Musiikista ja alkuillan bingosta vastasi Heikki Helastinen.



Feniks ottaa rentsisti!


En uskaltanu mennä pyytää yhteiskuvaa Satin Circuksen poikien kanssa mutta tässä sitten rohkeuteni multihuipentuma ja kuva pojista takaapäin, haha!


Somettajat..


Illan kruunasi Neljä ässää, jotka muuten oli aika hitsin ässiä!

Ah, niin ihana Riku Nieminen!





Pakollinen fanikuva sitten oli saatava!


Kiitos Miltton, Hartwall sekä Rulla. Ilta oli mukavan rento ja juttua riitti. Kivasti tuttuja ja kavereita, joten meininki oli iisi ja hauska näin työpäivän jälkeen. Goodie bagistä löytyneet Royal Cargot meni hyvin kaupaksi viikonloppuna ruuanteko juomana ;-)

- Pauliina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti