30.1.2014

Brown



Heiputi hei!

Mäpäs eksyinkin tiistaina beattiin. Ylläri! No tuttuun ja turvalliseen on aina hyvä mennä! Tytin sijaan, pääsinki harjottelija-Jessican käsittelyyn. Jänskätti, koska edellisen kerran olin vieraalla kampaaja-harjottelijalla käynyt 5 vuotta sitten ja sen kerran jälkeen mun tukka jäikin siihen kampaamotuoliin folioiden kera. Tukka palo katki! Siinä ei kauheesti itkua pidätellyt kampaaja, enkä minä. No mutta virheistä oppii ja kokemukset karttuu, niinhän se pikku g joskus sano. Mun tukka onneksi kasvoi takas ja on nyt suht hyvässä kunnossa.

Tiistaina parin tunnin hiusten hiplauksen jälkeen lähin tyytyväisin mielin kohti töitä, tummatukkasena. Aluksi jänistelin, että tukasta tuli hirmu tumma ja pelkäsin, että äiskä tuumaa heti, että "ihan musta" mutta onneksi alkujännitys muuttuiki sitten tyytyväisyydeksi! Ihana olla vähän tummempi näin talvella, kesällä taas sitten vähä vaaliampaa, nyt kun on vielä hirmu hyvä pohja raidoille. Edellisestä värjäyksestä olikin sitten 8 kuukautta, niin olipa lysti käydä laitattamassa jotakin uutta.

No mutta ei mulla hirmusesti sitten muuta ollutkaan. Hah! Töitä tehdessä mennyt tämä viikko. Tänään oli vapaapäivä ja olipa ihana nähdä vanhoja lukio- kavereita ja vauvaa. Mä oon niin hyvää pataa vauvojen kanssa. Sain tänään kiusata yhtä! Kyse ei ole koiravauvasta, vaan ihan ihmis- babystä. Khih!

Heippa!

- Pauliina

26.1.2014

Sunday



Nukuinpa koko päivän. Haaveeksi vain jäi mattojen ja 4 pyykkikoneellisen pesu, kotiruoka, pitkä lenkki valoisassa säässä, treffit sekä elokuva-ilta kaverin kanssa.

Todellisuudessa oon löhönny näissä samoissa lököhousuissa eilisestä saakka, sama nuttura yön jäljiltä, syönyt eiliseltä jäädyn mudcake- jäätelön loppuun, käynyt pikapika lenkeillä Ellin kanssa hytisten tuolla kylmyydessä, polttanut kanankoivet uunissa, jumittunut whatsappiin Lauran kanssa, jauhaen kaiken maailman sairauksista (ei yhtään masentavaa) ja sitten kattonu saman putouksen kaksi kertaa, jonka katsoin myös eilen. Tämä sunnuntaihan meni nappiin. Mitenkäs teillä? 

Mähän olen oikea sankari. Sunnuntai-sankari! (Oli vähä hyvä huijaa näillä kuvilla teitä, että muka nuin freesiltä näyttäny tänään).

Heipparallaa!

-Pauliina

25.1.2014

Uusi poikaystävä





Noo vähän huijasin. Uudet boyfriendit kylläkin. Farkut! Kuinka yhdet farkut pelastaa muuten melko kurjan viikon? Aika hyvin. Tällä viikolla ei oo oikein mikkään menny nappiin mutta en voi ku nauraa. Oon tohelo! Allergiakohtaus ravintolassa, tunnin odottelu tuolla 20 asteen pakkasessa, että pääsin kotiin, koska mun 50 puheluun ei herätty, siihen päälle paukuttelin vielä ovea ja rimpauttelin kelloa puolen tunnin ajan. En anna kotiavaimiani enää kenellekkään, en ainakaan mun veikalle vaikka se onki maailman parhain veli. Tänään ei myöskään päästy kattomaan UMK:n semifinaaleja paikanpäälle peacockiin, vaan jouduin tyytyä jännäämään Lauri Mikkolan finaaliin kotisoffalta.

Olin tuossa melkein 24 tuntia syömättä mitään ja voi tätä ilon määrää, kun avasin jäätelöpaketin. Melkein meni koko paketti ko sitä nälissään veteli. Tyhmä minä! Sen verran traumat jäi eilisestä ravintolareissusta, että tämmönen päivän paasto ei ollu pahitteeksi. Nyt maha pömpöttää jälleen.

Jäätelö ja uudet farkut. Päivän ilonaiheet!

Taidan mennä nukkumaankin nämä jalassa,

ja jäätelöboksi kainalossa.

Heiputihei!





-Pauliina 

22.1.2014

Tukka-askaa

Hirmusesti tekis mieli kampaajalle. Haluttais kokeilla jotakin uutta! Paikkaa sekä tukkaväriäkin. Olen tehnyt itselleni lupauksen, että en sorru enää kaupan väreihin koskaan ikinä hyi! (Paitsi jos tyvikasvun värjää poies). No mutta, eli ei muuta ko vinkkejä kehiin kampaamoiden suhteen, koska Beatiä ei kyllä ihan helpolla lyyä! Olen käynyt siellä heti avajaisista lähtien ja sitä ennen Tytillä muissa liikkeissä. Omaksi heikkoudeksi on nyt viime aikoina koitunut tummempi tukka. Ei ihan tuommonen hirmu tumma vaan keskiruskea, tummemmalla tyvellä ja vaaleilla raidoilla. Mulla on ollu nyt kohta 2 vuotta tämmönen vaaleahko reuhka. Kovasti yritän kasvatella ja saada hyvään kuntoon. Kadun maailman eniten sitä, että menin värjäämään vaalean, pitkän ja paksun tukkani punaiseksi, hetken päähänpistosta. Tyhmä minä! Loppupeleissä menin korjauttamaan tukan Typylle ja se leikattiin lyhkäseksi, nyyh!

Keräsin parit omat tukkakuvat teille näytettäviksi, tässäpäs tulee.



Kumpi teistä sopis paremmin? Ja mihinkä mun kannattais suunnata?

Sitten vielä parit tukkahaaveilukuvat suoraa we<3it:stä.



Heipsis!

- Pauliina

21.1.2014

Minä tykkään

Monestaki asiasta mutta kokosimpas tämän hetken mieltä lämmittävät asiat näin pakkasen keskellä. Mulla on muuten patterit täysillä, kollarit ja huppari päällä, villasukat jalassa ja 2 untuvapeittoa päällekkäin, silti kylmä? Aivan turhaa mun luona kävi patterimiekkoset kesällä korjaamassa mukamas asian. Ellilläkin räkä valuu, voi toista! No mutta takaisin niihin lämpimiin asioihin.


1. Lämpönen takki. Löydetty heräteostoksena alesta, ai että tulin hyvälle mielelle. Kuka väitti että shoppaus ei parantais fiilistä? No se on joka tapauksessa väärässä. Sorge!

2. Pâtes au pistou. Oma tekemä pesto ja tuorepastaa! Hellurei vaan kesäkunnolle! Kesällä taas rillataan makkaroita.

3. Oma koti. Vihdoin voin olla taas hetken aikaa hyvällä mielellä. Tiedättekö sen ku kokoajan vuoron perään joku on huonosti? Vempaimet hajoaa ja aina täytyy olla jotakin hankkimassa (mua vähän pelottaa, mikä mulla huomenna särkyy, kun tämän kerta näin kirjotan kaikkien nähtäville. Koputan puuta). Sain viime viikolla ihanan uuden keittiönpöydän tuolineen päivineen, kauan kaipaamani tehosekoittimen ja niin no siinä ne tais ollakkin. Toivon mukaan nyt ei mikään mee rikki nii voin alkaa säästämään rahaa kesän reissuja varten. 

4. No se erotiikantappaja. Byjama, tämä sana huvittaa aina mun paria ystävää. Käytän sitä vielä aika usein. No niinku siinä lukkee home is my castle. Tuo päälle ja tossut jalkaan nii on outfit byjamabileitä vaille valmis.

5. Skype. Ai että! Maailman parhain pelastus tylsien koti-iltojen ratoksi. Voi soittaa ympäri maailmaa ja kiusata kavereita. Toinen on myös tietenkin facetime, jota kulutan äitini kanssa melkein päivittäin. Kolmantena toki whatsappin ääniviestit! Kylläpäs nämäki on kehittyneitä! Ennen vanhaa sitä pyöräiltiin toiselle puolelle Oulua ja rimpautettiin ovikelloa ja kysyttiin kaveria ja jos ei ollu kotona nii se oli pyöräreissu pettyneenä yksin kotiin. Ehkä mun tapauksessa jonku kiskan kautta mistä hain karkkia lohdutukseksi. 

6. Keltainen. Aikaisemmin minulle tuntematon väri tai oikeastaan inhokkiväri mutta nyyyt se koristaa minun makuuhuoneessa mustavalkosen kanssa. Passaa aika hyvin, vaikka ite sanonki! Jos rupes houkuttelee niin suosittelen käymään HM:n Homen sivuilla. 

7. Ponihäntä. Lähinnä kiitos luojalle, joka on keksinyt biotiinit. Tukka kasvaa ja kynnet vahvistuu ja saatan ehkä kesällä saada pitkästä aikaa pitkän tukkani takaisin riesakseni (ilokseni). En oo kumemmin pitänyt tukkaa ponnarilla aikoihin mutta nytpähän oon! Heleppoa ko mikä! Pelastanu monet bad hair dayt. Vähä naurettavaa kirjottaa, että tämmönenki muka mun mieltä lämmittäis, hah. 

8. Valkosuklaa mustikka muffinssit. Ekan kerran maistoin ystäväni synttäreillä kesällä ja sittenhän ne vei mennessään. Monta monituista kuukautta vietin internetin syövereissä etsimässä juuri kyseistä reseptiä mutta löysin jonku simppelin. Sovelsin itse ja rakastuin. Omakehu haisee! Okei äiti oli apuna, myönnän. 

9. Elli. Maailman rennoin otus! Minun lapseni. Hän täytti vasta 2 vuotta mutta näyttää yhä edelleen vauvalta. Niinhän sitä sanotaan, että ei sitä huomaa oman lapsen kasvamista, päteekös se myös koiriin? Yksi asia on muuttunut. Varsinki ku on kylmä ja flunssa. Se kuorsaa ihan hirmu kovaa! Onneksi se on fiksu ja herää itsekkin omaan mölyyn ja kääntää kylkeä. 

Nyt vaan heiputi hei!

- Pauliina

20.1.2014

Vaatekriisi

Tuntuuko siltä, että koskaan ei oo mitään päälle pantavaa? Aina tulee kiire? Just siivottu vaatehuone on ylläripylläri jo kerennyt rantautua eteisen kautta olohuoneen sohvalle? Oi kyllä! Et ole vaivasi kanssa yksin. Sehän on vaan meidän tyttöjen perus arkea. Sitten vielä semmonen, että olet kehitellyt päässä valmiiksi jonkun asukokonaisuuden vaikkapa kaverin syntymäpäiville, kun pääset itse vaatteiden kimppuun huomaatkin, että eihän ne passaa yhtään yhteen ja sit istuskellaan taas kolme varttia alasti vaatekasan päällä. Itkuhan siinä meinaa tulla. Sitten muistat jonkun luottovaatteistasi. Bling! Mutta misähän ne on? Ja eiku koko vaatehuone uudestaan läpi ja kysehän on aina jostain mustasta vaatteesta ja ihan ku niitä ei olis paljoa. Tarpeeksi hankalaa, varsinkin mulla jolla on palanut vaatehuoneen lamppu, enkä vaan oo laiskuudestani johtuen vaihtanut sitä vieläkään. Iphonessa on kato se taskulamppu. No sitten se perus musta vaatekappale löytyy ja kaikki kääntyykin parhain päin (paitsi, että oot sen 3 varttia myöhässä).

Mun vaatetustyylit vaihtelee rutkasti vuodenaikojen mukaan. Kesäsin hyppelehdin pienissä, tyttömäisissä kukkamekoissa ja hamosissa, syksyllä lätkäsen rumimmat buutsit jalkaan ja yläosaksi joku isohko neule, johon voi hukkua ja huomaankin muistuttavani koko syyskuun resupekkaa tai no poikaa lähinnä. Talveksi on pakko hommata lämpöset kengät, takki ja hanskat. Kerrospukeutuminen ennen kaikkea! Se tuli tänäänkin huomattua, kun hytisin veikan seurana asuntonäyttöä varten 20 asteen pakkasessa, hyi samperi!  Keväällä taas kukkakuosit löytävät paikkansa vaatehuoneen lempparihyllyltä ja hatut pääsee seinältä joskus päähänkin (hattuseinä).

Meikäläisen kesän lempparit: Balsut, hameet, mekot ja farkkuliivi

Matalat kengät, parhaat kengät! Ennen viihdyin ihmeen hyvin koroissa mutta nyt on ihan kiva olla vähän vielä lyhkäsempi ja jättää ne päkijäkivut muiden hommaks!

Lisää kesäfiilistelyjä! Viime kesänä tehokäytössä oli tuo ikivanha kukkakuvioitu farkkuhame, Mangon alelaarista löydetty tikkikuvioitu nahkahamonen sekä pusspuss- paita.



Kerrospukeutumista, isoja kaulahuiveja ja iphonekuvia. Niistä on syksyt tehty! Ihme ja kumma, että oon alkanut käyttää lämpimiä pipoja. Ennen päätin pysyä pää kylmänä pipottomana ja palella ja kadehtia bussipysäkillä toppahaalarissa pomppivan lapsen oloja.

Värikkäät kynsilakat, söpöt sormukset ja lemppari-pussukka!

Ja ihan ku mun vaatehuone tolta näyttäis! Ehkä ensimmäisen päivän.

No nyt on pakko keskittyä mun ehkä toisiks lemppari puuhaan. Sinkkiksen kattomiseen.

Se on morjens!

- Pauliina

19.1.2014

Moi!

Kuka mä oon, mistä mä tuun, mitä mä teen.. tässä teille pieni alkudrinkki!


Perustiedot

Nimi: Pauliina

Ikä: 21 ja risat

Perhe: Äiti, isoveikka ja elli-koira

Harrastukset: Kirjottaminen, piirtäminen, leipominen, ruoanlaitto, ompeleminen, tuunaus, tanssiminen, haaveilu, ystävät ja töiden tekeminen

Blogin nimi: Nimi tulee tietenkin Pauliinasta juu, mutta ekan kerran kuulin ku sanoin haaveilevani omasta vaatemerkistä samalla ku tuunailin Lauralle hapsutoppia ja se tokas että sen vaatemerkin nimeksi sopis Pau De Lina , kiitos Lare! Ei nyt vielä ainakaan vaatemerkkiä mutta blogi sentään, heh! 

Lempparit/Inhokit

Väri:  Valkoinen / Neon värit

Eläin: Koira / Käärme

Ruoka:  Pestopasta / Maksalaatikko

Herkku: Hyvin valkatut irtsarit / Huonosti 
valkatut irtsarit

Elokuva:  Requem For A Dream / Kauhuleffat 

Tv-Sarja:  How I Met Your Mother /  Emmerdale

Näyttelijä:  Emma Stone tai Jonah Hill  / Jim Carrey

Artisti:  John Mayer / Jippu 

Bändi:  Mew / Children Of Bodom 

Albumi: Hurts - Happiness / En minä kuuntele huonoja levyjä nii en tiiä!

Biisi: Liian monia! Yks Ehdoton: Mew-156 / Tällä hetkellä ehkä  Aviciin Hey Brother

Vaate:  Joku tyttömäinen mekko tuolla mun kaapissa /  Liian pienet rintaliivit 

Paikka:  Oma soffa  tai sitten lämmin kainalo / Hammaslääkäri

Kauppa:  Topshop  /  Siwa(t)

Kumpikampi

Salmiakki vai Suklaa
Jäätelö vai Pulla 
Kahvi vai Tee
Valkoviini vai Punaviini
Kesä vai Talvi
Syksy vai Kevät
Oulu vai Helsinki
Kirja vai Elokuva
Jääkiekko vai Jalkapallo
Imurointi Vai Tiskaus
Balleriinat vai Korkkarit

Ja tärkein:

Ihannemies: 

Theo Hutchcraftin, Charlie Hunnamin sekä Chuck Bassin sekoitus, kiitti hei! 

Tästä on hyvä jatkaa sitten jokunen päivä..

Ihanaa! Puhtaat lakanat odottaa mua, puhdas tukka kuivattavana ja mikä parasta puhtaat sivut blogissa, tää on kivaa :-)

Hyvää yötä!

- Pauliina